Viiksien havinaa

Herra varjele, olen taas kipeänä, vasta parannuttuani. Verbaalinen akrobatia on kuumeen kuorruttamille aivoille aivan liian haastava suoritus.


Halajaisin blogin sävyttämistä kuvin. Tästä ei tosin tule hevon genitaalia, en nähkääs omista kameraa. Olen hukannut sen. Toivon, ettei sisältänyt liian arkaluontoista matskua ilahduttaen niin stanasti löytäjäänsä. Kameran seuraksi Hukkaan on joutunut mm. edesmennyt muistitikku, jonkinlainen määrä kotiavaimia, muita avaimia, kaikki kivat ulkovaatekappaleet, mp3-soitin, lukematon summa kuulokkeita, joku ex-puhelin ja isä paratkoon, mun pyörä. Siis. Millainen ihminen hukkaa kokonaisen polkupyörän. Sellainen, joka hukkaa myös kaikki edempänä mainitut. Hävittäminen on melkein yhtä hartaudella suoritettava taitolaji, ko tavaroiden rikkominenkin, uskokaa pois. Molemmissa oon niin taitava, että ois ihan suotavaa saada siitä jotain apurahhaa tai muuta. Epäilen, et mun iho on teflonia. Kaikki käsiin laskeutunut lentää samantien lattialle.


Tällä paskanjauhannalla ei silleen ollut mitään tarkoitusperää, koin levyttämisen jälkeen tarvetta kertoa sisällöttömiä käänteitä maailman tapahtumista elämästäni. Oon alkanut kieritellä mielessäni jonkinlaista teemaa blogille, mut sit mua taas hämäsi joku vitun soijamakkara tai muu ötökkä, enkä saanut tätäkään ajatusta loppuun, saati sitten lausetta. Meinaa tulla ihan lonkalta joku kristillinen ilmaisu taas, monestikohan tässä on vielä lausuttava herran nimi.

Koska mun current moodi on tällä siunaaman sekunnilla

Ens kerralla mainostan yhtä tunteella
ja irvokkuudella ko toi heppa mut en
tällä kertaa omia juttujani. Paskansuoltamisen
kiintiö tältä erää täynnä. Tässä mitään järkeä ollu.

(Kuva http://nobodyreadsthis.co.uk)