Vanhukset harvakseltaan kanniskelevat kännyköitä mukanaan. Useilla heistä on vielä lankapuhelin ja puhelimen funktio on puhuminen, ei mukanakanniskelu ja multitoiminnot. Heitä tavoittelevalle (nuorelle polvelle) tämä aiheuttaa silloin tällöin huolta ja harmia, kun lenkille kipittänyt mummokulta ei vastaa puhelimeen, joka nököttää eteisnaulassa käsilaukussa (perustuu tositapahtumiin).
Kännykästä on tullut osa ihmistä. Tavoitettavissa oleminen on perustarve.
Musta tuntuu, että pikkuhiljaa alan ymmärtää noita vanhuksia. Ja joo, kanniskelen neuroottisesti mukanani pikku nokialaista, jossa on kissatarroista jääneitä liimajälkiä, mutta mun tapauksessa tää ei liitykään puhelimeen vaan toiseen näppärään pikkuesineeseen.
Muistitikkuun.
Graafista alaa opiskellessani tutustuin tuohon tiedostoinsiirron pioneeriin. Mulla ei ollut omaa tikkua, mutta aina jollain tikulla tuli siirrettyä dataa koneesta x koneeseen z. Jossain vaiheessa sain ihan oman tikun jostain kautta käsiini, mutta säälittävän vähälle käytölle se jäi. Mikä taas kosti itsensä sillä, että aina mun tiedostot oli väärässä paikassa väärään aikaan.
Mä en ikinä oikein sisäistänyt tämän hyödykkeen hienoutta. Se oli aivan liian helppo unohtaa ottaa mukaan. Kenties jopa alitajuisesti vastustin sitä, sillä olin tottunut tekemään asiat vaikeimman kautta, suomalaisittain. Jos joku tiedosto piti saada johonkin suuntaan liikkumaan, väänsin sen aina menemään sähköpostin liitetiedostona tai muuten vaan todella vaikeasti ja hitaasti ja, no, aika vitun typerästi. Mutta koska periaate oli jyrkkä kuin jonkun lahtelaisen kenkäkaupan liukuportaat, jäi tikku unohduksiin.
Nyt tällä hetkellä käyttämäni kone on ylikuormittunut ja laskemaisillaan allensa. Jouduin siis pakosta kaivamaan esiin tikun ja siirtämään tärkeitä kuva- ja muita tiedostoja sille. Nyt, kun oon täyttänyt tosta kuudestatoista gigasta neljä, tuntuu siltä, että oikeastaan se onkin oikein kiva vempele. Söpökin. Siinä on oranssi, vilkkuva valokin.
Herkässä mielentilassa jopa nimesin sen uudestaan. Tervetuloa perheeseen, Kalikka. Ja pikkuveljensä, kaksigigainen Kalikka II.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti